Lyhyt anekdootti merkistä

VIRALLINEN YRITYKSEN EDUSTAJA PUHUU

Minulle suunnittelijana logo tai liikemerkki (kts. Wikipedia) on aina seikkailu, josta lopuksi syntyy tarina, valmis symboli.

Merkki ei ole pelkkä kiva muoto ja siihen liitetty tekstityyppi selityksineen – geneerisine ohjeistuksineen – , se ei ole käytön puutteesta kuihtuva graafinen ohjeisto.

Ei.

Merkillä on syvempi merkitys kuin graafinen muoto ja värit. Se on suunnitteluprosessi ja matka joka tehdään yhdessä tilaajan kanssa ja jokainen tälle matkalla lähtijä jättää muotoiluun oman jälkensä.

Mielestäni graafisessa suunnittelussa paras lopputulos tulee asiakkaan ja ammattilaisen prosessin kautta, ei ”taiteilijan” yksinäisestä, abstraktista visioinnista.

EPÄVIRALLINEN PUHUJA

No, toisaalta, jos halutaan taiteellista visiointia, niin miksipä ei. Mikä minä olen sanomaan miten asiat pitää tehdä.

Muutenkin ärsyttää kaikki julistaminen ja oikeassa oleminen. Mutta pitää tuo alkupään teksti omalta kohdaltani ihan paikkaansa, ovat vain vähän pönöttämällä kirjoitettu.

Historian avulla käsiksi merkin suunnitteluun

Pispalan rukoushuoneyhdistys perustettiin 1898 tavoitteenaan rakentaa tila työväen hengelliseen kokoontumiseen Pispalassa. Wivi Lönnin suunnitteleman rakennuksen ensimmäinen versio otetiin käyttöön vuonna 1908.

Rukoushuone uudistettiin 1952 ja rakennettiin kokonaan uudestaan tulipalon jälkeen 1971.

Merkin suunnittelun toimeksiantopalaveri oli leppoisa tilaisuus sisältäen kahvia ja pullaa. Sain mukaani yhdistyksen historiikin (160 sivua). Luin sen ja päädyin ehdottamaan merkin lähtökohdaksi jotain visuaalista yksityiskohtaa rakennuksen historiasta. Historian avulla saisimme merkille tarinan, muodon, värit sekä typografian.

Kts. suunnitelmakuvat.

Ote sähköpostistani asiakkaalle:

Onhan siellä krusifiksiä, mäntyä, Pispalan porrasta. Mun mielestä tuo rakennus on se ydinasia joka on koonnut ihmiset yhteen. Torni eri aikoina on hyvä lähtökohta keskusteluun, että mitä tornia käytetään. Voihan se ajatus mennä jonnekin muualle, mutta tuolla aineistolla päästään alkuun.

Olisin ehkä voinut olla vähän muodollisempi.

Etenee

En muista – eikä minulla ole muistiinpanoja – pidettiinkö toista suunnittelupalaveria. Sain sähköpostitoimituksena Wivin alkuperäisiä rakennuspiirroksia ja ihaillessani niiden käsityönä piirrettyjä viivoja, viehätyin suunnitelmissa olevaan yläotsikkoon ”PIIRUSTUS PISPALAN RUKOUSHUONEEKSI” ja tekstin typografiaan.

Innostuin siitä vähän liikaakin.

Sähköpostiviestini asiakkaalle:

Huomenta!
Jatkoin kehittelyä eteenpäin ja ihastuin niin paljon Wivin kirjoittamaan PISPALA-tekstiin, että en pysty tekemään sille vaihtoehtoja ennen kuin se äänestetään joko mukana pidettäväksi tai poistettavaksi 🙂

Tein erilaisia versioita liikemerkistä, asiakkalle käytän sanaa logo. Katso taas kerran Wikipedia. Tämä liikemerkki vs logo -käsite on mielestäni ärsyttävää snobbailua. Lopputulos ratkaisee, ei minkä niminen se on.

Esittelen logoversiot tekstimuodossa, sillä lähetin ne asiakkaalle seuraavin saatesanoin:

  • PISPALA-teksti on suoraan Wivin piirroksista ja viittaa hienosti aikakauteen, mutta on silti moderni ja selkeästi luettava
  • Rukoushuoneyhdistys-tekstien vaihtoehdot on haettu tekstityyleistä joissa on sama muotokieli ja massa kuin PISPALA-sanassa. Vaihtoehdossa neljä Ruokoushuoneyhdistys-teksti on kursiivilla vastapainona merkin pyöreälle muodolle
  • Ääriviivoja ei voi suoraan käyttää suunnitelmista, ne ovat liian hentoja logotyyppiseen linjaan
  • Vaihdoin värin murrettuun vihreään. Väri näyttää jokaisella monitorilla ja puhelimen ruudulla erilaiselta, lisäksi näytöllä väri on erilaista kuin reaalimaailmassa. Kun saamme värin/värien pääpiirteet kohdilleen, niin teemme lopulliset päätökset värikartan avulla
  • Käytän toistaiseksi ainoastaan yhtä väriä, kunnes saamme aikaan perustelut kahden tai useamman värin käyttöön

Asiakas vastasi:

  • tuo Pispalan fontti tulee sieltä piirroksista, joten sitä myöten perustelu kyllä, mutta on aika erikoinen, voi olla hyväkin, kun herättää huomiota?
  • 1. ja 2. näyttävät vähän tonttulakilta – tai aasin hatulta?
  • nelosesta tulee mieleen hämärästi , sotaveteraani – tai sotainvalidi tai jokin muu merkki, en saa nyt päähäni, myöskin auton pyörä lumiketjuilla tulee mieleen…
  • kolmonen paras, mutta eipä sitten siinä ole kyllä rakennuksesta oikeastaan enää mitään?

Valmis logo on yläpuolella ja sen tunnelmaa mukaileva verkkosivusto alapuolella. Väritin verkkosivuja varten vanhan valokuvan Rukoushuoneen ensimmäisestä julkisivusta.

Verkkosivut valmisti Betamies Oy.