Nottbeck-suvun yksityinen hautausmaa






Maalauksellinen lasiteos
Muun muassa Finlaysonin puuvillatehtaan omistaneen Nottbeck-suvun yksityinen hautausmaa sijaitsee Tampereella.
Hautausmaa perustettiin helmikuussa 1885.
Vuonna 1893 hautausmaalle valmistui Maria Lydia von Nottbeckin suunnittelema punatiilinen kappeli.
Tampereen museotoimi järjestää hautausmaalla kesäaikaan opastettuja kierroksia ja tästä syystä kappelin sisään haluttiin tuoda elämyksellisyyttä liittyen Nottbeckien suvun mielenkiintoiseen tarinaan.
Elämyksellisyys toteutettiin keraamisilla väreillä tulostetuna lasiteoksena.
Lasin aiheessa on maahan ensimmäisenä laskettu, 20 vuotiaana kuollut Ernst von Nottbeck sekä ryhmäkuva jossa esiintyvät Ernstin isä sekä veljet.
Lasiteoksen tulostus ja asennus: lasille.com
Valokuvat: Vapriikin kuva-arkisto ja Metsästysmuseo.
Hautausmaan hoidosta vastaa Stiftelsen familjen von Nottbecks.




Infotaulu
Samalla suunnittelukierroksella päivitettiin hautausmaan ulkopuolella sijaitsevan infotaulun tiedot sekä grafiikka.
Alkuperäinen kyltti oli vuosien saatossa virttynyt ja tiedot olivat yhteystietojen osalta myös vanhentuneet.
Joitain pieniä tekstilisäyksiä tehtiin alkuperäiseen Tampereen kaupungin museotoimen kirjoittamaan sisältöön.
Infotaulun metallikehyksen kunnostus budjetoitiin vuodelle 2025.